Opetusministeriön työryhmä ilmoitti 12.3.2026 laatineensa perusopetuksen järjestämistä koskevan selvityksen. Yksi keskeinen ja mediassa huomiota saanut ehdotus oli, että uskonnonopetus peruskoulussa tulisi lakkauttaa ja siirtyä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen. Tämä on hyvinkin kannatettava ehdotus monestakin eri näkökulmasta katsottuna.
Suomessa uskonnonopetus on jo nykyisin tunnuksetonta, eli opetus ei sisällä uskonnon harjoittamista. Suurimpana ryhmänä peruskouluissamme on edelleen evankelis-luterilainen uskonto, jota opiskelee noin 430 000 oppilasta. Seuraavana tulee elämänkatsomustieto, jota opiskelee tällä hetkellä noin 75 000 oppilasta. Vaikka kuilu elämänkatsomustiedon ja evankelis-luterilaisen uskonnon välillä näyttäytyy edelleen suurena, täytyy muistaa, etteivät lapset ole itse päättäneet vakaumustaan, vaan heidät on usein liitetty kirkkoon syntymässään.
Perheiden osuus, jotka todellisuudessa harjoittavat uskontoa aktiivisesti, on luultavasti huomattavasti pienempi kuin tilastot antavat ymmärtää. Opetusministeriön avaus onkin raikas ja toivottu ratkaisu nykyiseen tilanteeseen, jolla voitaisiin lisätä oppilaiden tasa-arvoa sekä saavuttaa huomattavia taloudellisia säästöjä kunnissa. Yhteisen katsomusaineen tuominen kouluihin turvaisi sen, että jokainen lapsi saisi yhtenäistä opetusta riippumatta perhetaustastaan. Sisällöissä voitaisiin painottaa tutustumista eri uskontoihin, mutta myös filosofiaan ja etiikkaan. Nykyisessä maailmantilanteessa on tärkeää, että lapsemme saavat mahdollisimman monipuolisen kuvan ympäröivästä yhteiskunnasta ja siinä toimivista ihmisistä. Tavoitteena tulisi olla katsomustietoinen kansalainen. Näin valmistamme lapsia toimimaan monimuotoisessa yhteiskunnassa ja estämme perinteisen uskonnonopetuksen aiheuttamaa “kuplautumista”.
Toinen painava syy ehdotuksen kannattamiselle on talous. Jokaista eri uskontoa varten tarvitaan tällä hetkellä pätevä opettaja. Esimerkiksi islamin opetuksessa on kärsitty opettajapulasta jo pitkään, ja opetus on saattanut näyttäytyä pedagogisesti hämäränä. Yhtenäinen katsomusaine säästäisi suoraan henkilöstökustannuksissa ja ratkaisisi pätevyysongelmia. Lisäksi säästöjä syntyisi kuljetuskustannuksista, kun oppilaita ei tarvitsisi siirtää koulujen välillä eri uskontotuntien perässä.
Ehdotus on saanut osakseen myös kritiikkiä. Esimerkiksi kansanedustaja Pekka Aittakumpu on kritisoinut esitystä perustein, että Suomi on kristitty maa, jonka kulttuuri perustuu kristinuskolle. On totta, että juuremme ovat evankelis-luterilaisessa perinteessä, mutta nykypäivän Suomi on katsomuksiltaan monimuotoisempi kuin koskaan aikaisemmin. Kulttuurimme rakentuu nykyisin niin monesta palasesta, että Aittakummun näkemys tuntuu yksinkertaistavalta. Uskontoja tai niiden harjoittamista ei olla kieltämässä, mutta niitä varten meiltä löytyy kirkot ja seurakunnat.
Edellä mainitut hyödyt ovat mielestäni riittävät sille, että selvityksen pohjalta on edettävä kokeiluihin. Helsinki on aikeissa aloittaa yhteisen katsomusaineen opetuksen elokuussa 2027. Tässä olisi myös Tuusulalla paikka näyttää, että myös pienemmissä kunnissa löytyy edistyksellisyyttä ja rohkeutta lähteä kokeiluihin mukaan.
Kirjoittaja Samuli Surakka
Kasvatus- ja sivistyslautakunnan varajäsen (sd.), KUM johtokunnan jäsen ja Tuusulan Demarit ry:n puheenjohtaja